keskiviikko 30. lokakuuta 2013

"Lankku" pöytä



 Tarvitsen pöydän.Ruokapöydän.

 Joka minut tuntee,tietää jo heti ettei se kaupasta sitä mene hakemaan.Ja mitäpä sitä jos varastosta löytyy joku vanha pöydän raato.Kun en kuitenkaan tuota pyökkiä rakasta niin jotain sille piti tehdä.

Tuunata.

Eli vanha kansi irti,raakaa vitoslautaa ja maalia.Maalina ihan perus kalustemaali.Eiköhän siinä sen maksalaatikkonsa saa syötyä.Ja kahvit juotua.



   
   Lankkupöydäksi tätä ei voi sanoa,onnettoman ohuelta näyttää tuo mäntylauta.Niinpä ajattelinkin vielä lisätä alapuolelle listat.Saadaan vähän jykevyyden vaikutelmaa pöytään.

Jalat ja kehikko maalattiin puolihuolimattomasti valkoiseksi.Ettei ne tulevat kolhut sitten erotu niin hyvin.Niitä kun väistämättä tulee kun tuoleja siirrellään.




  Tuoleiksi olin ensin ajatellut muutamia olemassa olevia pinnatuoleja mutta ne ovatkin liian matalat.
Todennäköisesti ympärille kertyy sekalainen sakki eripari tuoleja ainakin alkuun.Väri riippuu tulevan keittiön lattian väristä,kovasti hinkuisin musteja tuoleja.




  Näitä tuoleja en kuitenkaan raski maalata mustaksi,ovat niin mukavasti kuluneet.Eli etsinnässä 4 kpl kunnostettavia tuoleja.




  Hauskastihan se aaltoilee tuo pääty mutta alle tulevalla listalla yritän laittaa laudat ojennukseen.Ihan heti en ole listaa laittamassa,antaa ensin lautojen kuivua kunnolla huoneenlämmössä.




                                                                             Mun pöytä


                                                                  Ja alkuperäinen ilmestys oli tällainen. 





                                             Muutama kirpparilöytö viime viikolta.Matkaavat siten uuteen kotiin.




                                                            Pari vanhaa Familonin täkkiä.0,50 e kpl.




                   
                   Iso punoskori 5 e ja 3 kpl pärekoreja.Pärekorit ovat myös aika isoja ja naurettavan halpoja, 1 e kpl.


  
  


                   Petäisenniskan halpiskaupasta löysin ison öljylyhdyn.Hinta vajaat 8 e.Saadaan valoa pimeään sitten uudessa kodissa :)


                         Uuden kodin avaimet on jo melkein hanskassa,nyt peukut pystyyn että kuntotarkastus menee läpi!






tiistai 22. lokakuuta 2013

Elämän väliaikatiedote



Tarkkasilmäisimmät ovatkin jo varmaan huomanneet blogissa vallinneen hiljaiselon.Allekirjoittaneen elämässä tuli se vaihe eteen että yksi ovi pannaan kiinni ja toinen avataan.Lempeästi suljen tämän kodin oven.Se oli kotini 23 vuotta.

Sisustus- ja tuunauspainoitteiset jutut tulevat jatkumaan lähiaikoina uudessa kodissa.Vielä ei ole tarkkaa tietoa,missä.Mutta eiköhän se katto pään päälle löydy ja jos ei löydy niin sitten se rakennetaan itse.

Nöyränä kiittelen teitä kaikkia jotka hiljaiselosta huolimatta olette blogissani vierailleet ja uusia lukijoitakin on tullut.Sata miljoonaa asiaa on hoidettu ja selvitelty ja muutamat tuhat vielä odottaa.Mutta niin se vain näyttää että hengissä selvittiin.Kunhan saan asiani järjestykseen ja voimia takaisin,palaan entistä ehompana mukaan blogikuvioihin. Kiitos <3




     Toivottavasti joskus voin todeta tämän huoneen taulun pitävän omalla kohdallani paikkansa.




     

keskiviikko 2. lokakuuta 2013

Voihan saumalaasti sentään


  Kylppäri etenee hitaasti.Niin hitaasti ettei yhtään kuvaa ole vielä ollut mitä esitellä.Ruudun toisella puolella taitaa olla kuitenkin muutama jota kiinnostaa tämä köyhän naisen remontti.Köyhällä naisella lienee vielä optio näitä kuvia näyttää.

Laatat sain seinään yllättävän helposti.Eihän ne tietenkään ole kuin ammattilaisen asettelemat mutta silti olen ylpeä työni jäljestä.Koskaan ennen en ollut laatoittanut,mitä nyt nuorena ja huimana... Laatoitus on muuten oivaa terapiaa.Suosittelen jos on tarvetta.



Tällaisen kiitoradan sain tänään valmiiksi.Kuva valehtelee alimman mosaiikin olevan halki.Ehjä se vielä äsken oli.

Sauman väriksi oli valittu musta.Ennakkoon olin kuullut että se on sitten tosi kauheeta pestä sitä mustaa ainetta siitä valkoisesta laatasta.Varauduin pahimpaan ja tein vain kilon satsin laastia ensi alkuun.Tumpelona ehtisin ehkä joten kuten saada laatat puhtaaksi eneenkuin mömmö on jämähtänyt pysyvästi paikoilleen.




Mutta eihän se sitten niin kauheeta ollutkaan.Aika pian pääsin jyvälle hommasta ja lätkin laastit seinään.Sitten vartin kuluttua varovasti pesemään.Laatat puhdistuivat hyvin ja saumatkin sain lopulta muotoiltua oikean näköisiksi kaapelin pätkän avulla.Mosaiikin ympäriltä jäivät saumat liian koholle mutta kuka niitä viittii syynätä..

Tässähän voi pelata vaikka risti-nollaa. Laattojen valinnasta,laattajaosta ja asettelusta voi syyttää yksin minua.On siellä vähän leveämpääkin kaistaa tulossa.



Jälkihoitona suhauttelen vielä suihketta kainaloon saumoille.

Parin- kolmen neliön ala on valmis.Hurraa.Huomenna lisää laastia vatkaamaan ja sitten mulla on taas mustat rakennekynnet  :)







torstai 26. syyskuuta 2013

Arvonnan voittajat



         KotiVisio-messujen liput on arvottu.Ennen voittajien paljastamista ihaillaan vielä kesän viimeisiä kukkia.



                                                                 Sekä kauniita vihreitä pulloja.


                                                             Marketat pääsi myös tuikkukippoihin.




                                                                          Lippujen voittajat ovat:

                                                                          Hanne Salo

                                                                          Eeva Kauranen

                                                                          Marina

                                                                          Voikukkapelto

                                                                          Pepi

                                                  Onnea voittajille!Laittakaa osoitetta sähköpostiini.Ja muistakaa mennä messuille!



                             

tiistai 24. syyskuuta 2013

Vielä ehtii arvontaan

Jos olet menossa Tampereella 4.-6.10.2013 järjestettäville KotiViso messuille, kannattaa sinun osallistua lippujen arvontaan.Mahdollisuudet  voittaa ovat aika hyvät!
Liput arvotaan ylihuomenna torstaina siinä illan pimetessä.Älä vitkuttele enää vaan toimi!

Arvontaan pääset klikkaamalla vieressä olevaa olevaa kuvaa  ------------->





Messujen kotisivuilla  voit tutustua Kävijälle- osiossa messujen kokoamiin sisustusblogeihin.Pikkuruinen UVL on päässyt hienoon seuraan!!Moon niin ylpee :)




Blogeja sisustamisen maailmasta 

Kauniita koteja, hyviä vinkkejä, upeita yhdistelmiä - näitä kaikkia tarjoavat KotiVisio-messujen kokoamat blogit. Tutustu ja ihastu!



Kroonista remonttikyynärpäätä sairastava kolmen lapsen äiti sisustaa ja tuunaa uutta ja vanhaa 130 neliön rivitaloasunnossa.

Modernisti Kodikas on hyvänmielen blogi, jossa sisustetaan modernilla ja skandinaavisella tyylillä uutta omakotitaloa.

Blogissa mukana remontointia, sisustusta, DIY -puuhasteluja, sekä ennenkaikkea arkista elämää näiden seinien sisäpuolella.

Blogia pitää 40+ neljän lapsen äiti. Vaimo. Sisustussuunnittelija. Hurahti maalaisromantiikkaan jo Amerikan vuotenaan 1988.

Blogin tarkoitus on antaa ideoita ja vinkkejä, kuinka sisustaa helposti ja edullisesti itse tekemällä. Kirjoittaja kannustaa tekemään itse, käyttämään mielikuvitusta ja kierrätettyä tai jo olemassa olevaa materiaalia eri tavoin uusiin käyttötarkoituksiin.

Kirjoittaja on viiden lapsen äiti joka tekee koko ajan jotain. Tuunaa, rakentaa, maalaa. Kiertää kirppareita ja kierrätyskeskuksia. Nauttii kotona olosta. Yksin viihtyvä tee-se-itse-nainen. 

torstai 19. syyskuuta 2013

Osaa se Ikeakin



Männä viikolla pyörähdettiin tyttären kanssa Kuopion Ikeassa.Ostokset olivat tällä kertaa maltilliset verrattuna esim. edelliseen pakettiautolla heitettyyn keikkaan.

Ostoslistalla olivat mm. tuolit tyttären projektipöydän ääreen.Ne löydettiinkin mutta heti seuraavana päivänä löysin kierräristä vielä paremmat.No tuoleja onneksi aina tarvitaan niin eiköhän niille Ikeankin tuoleille joku peppu löydy.

Itselleni ostin Ikean pallovalot.Nämähän löytyy varmaan ziljoonasta kodista.Omia DIY valoja on jo tullut esiteltyä edestä ja takaa mutta kyllä nämäkin on kivat.Jotenkin tuo hehkulamppumaisuus miellyttää minun silmää ja kukkaroa myös,hinta oli vaivaiset 15 e.Valoja voi käyttää inom ja utom.




  Valot ovat myös valkoiset.Eikä kellertävät.Siitä tuli vielä lisäplussa.Mukavasti passaavat yhteen tuon kirpparilta löydetyn pallovalaisimen kanssa.




   Olohuone kaipaisi vähän väriä.Tai jotain, en ihan tiedä itsekään että mitä.Jotenkin siitä puuttuu jotain..tuosta makkarista tuli viime muutosten jälkeen tosi kiva ja sitä samaa henkeä haluaisin olkkariinkin.Olisiko se sitten se musta.. vai mikä...Täytyy miettiä.Pinnoille tuskin teen enää mitään mutta yksityiskohdilla vois jotain muutosta yrittää.




              Mä niin tykkään tästä makuuhuoneen näkymästä että kurkataan vielä vähän oviaukosta :)

                                              Muutama uusin kirppislöytö haluaa myös kuviin.



     Kuvan laidoille asettuvat uusimmat tulokkaat eli kuparinen ja turkoosi tuikkukippo.Juuttinaru kipon ympärillä oiva idea koristella muuten tylsiä kippoja.




   Kippoa ja kappoa alkaa sängyn laidalla olla ihan kiitettävästi.Mutta nou hätä,kahdeksan kassillista tavaraa odottaa vientiä kierräriin.


Löysin myös Tammisaaren kirjastosta aikoinaan poistetun kirjan 0,50 eurolla.Kirjasta tulisi hieno tapetti, mustavalkoiset kuvat Lapin luonnosta ovat upeita.Jos nyt raskin leikellä kirjan.




                        Ja kuinka ollakkaan,mun täydellinen matkalaukku sai kaverin ja pilkkahinnalla 3,80 e.








tiistai 17. syyskuuta 2013

Lippuja? Sinulleko?



Tampereella järjestetään 4. -6.10  kotona viihtymisen messutapahtuma KotiVisio 2013.

Nyt juuri sinulla on mahdollisuus saada kahden hengen lippupaketti tuohon tapahtumaan.Vapaita paketteja on viisi kappaletta.

Eikä sinun tarvitse tehdä mitään muuta kuin laittaa nimesi tuonne kommenttiboksiin.Jos halukkaita tulee enemmän kuin viisi, arvotaan liput kaikkien halukkaiden kesken.Anonyymit ja blogittomat ilmineeraa sitten säpo-osoitteen.

Aikaa ilmoittautua lippujonoon on 26.9 saakka.Yhden lippupaketin arvo on 24 e.

Lisätietoa tapahtumasta klikkaamalla oikean yläreunan logoa.