Näytetään tekstit, joissa on tunniste olohuone. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste olohuone. Näytä kaikki tekstit

sunnuntai 31. elokuuta 2014

Uutta,vanhaa ja lainattua


Olipa omaperäinen ja hyvin keksitty tuo otsikko.Jotenni se kyllä tuntuu tutulta mutta olkoon.

No kuitenkin jotain uutta on hankittu kotiin.Katotaanpa tällä kertaa nyt vaikka tätä olkkaria.




  Valkoinen Ektorp-nojatuoli ja pönttöuuni eivät olleet maailman paras yhdistelmä.Vaikka pönttis vetääkin hyvin,pölisee sieltä kuitenkin aina tuhkaa.Ja nojatuoli oli sen näköinen.Joten laitoimme harmaan päällisen.Tykkään kovasti.Niin kovasti että voisin harkita samaa päällistä myös sohvaan.Hyvin tämä kuitenkin keskustelee valkoisen sohvan sekä muun huushollin kanssa.







  Ja kyllä,viitseliäs emäntä olisi silittänyt päällisen.Sellaista odotellessa katsotaan seuraavaksi sitä vanhaa.Ei siis emäntää vaan jotain muuta.




  Sain lahjoituksena itse tehdyn puisen arkun takkapuille.Tästähän olisi voinut maksaakin vaikka mitä mutta tällä kertaa ei käsitelty ainakaan rahaa...





                                         Näen jo muutaman kateudesta vihreän naaman siellä ruudun toisella puolella.




                                                                      Kelpaahan tässä taas istuskella.


Niin,se lainattu.Taitaa nämä seinät olla vielä melko pitkään lainassa.Sitä saa pankista jos tämä oli nyt jollekin tuntematon asia.

Ja hei, aloitetaanpa ensi viikko oikein porukalla Kainuun Sanomien mietteellä :

                                                    "Ei onni tule etsien,se saapuu eläen."

Ja katopa,siinähän se tuli toinenkin lainattu :) Ja Kirpparikeiju,elä murise enää :)




sunnuntai 23. helmikuuta 2014

Mai mään



Saimme tänään likkojen kanssa miehen taloon.Pepi hääräsi puhemiehenä ja melko vähillä puheilla sain noutaa ukkelin Aseman laidalta . Kiitos toiminnan naisille! Mieltä lämmittävää huomata omistavansa tällaisia virtuaaliystäviä.Ja Aseman laidalla saattaisin poiketa toistekin ;)

Kovin on hiljainen kaveri ja aika kädetönkin.No,koitetaan tulla tutuiksi tässä vähitellen.




   Jotain viritystä varmaan torsolle tässä keksitään.Aseman laidalla oli tosi kaunis naispuolinen, tästä uroksesta taitaa tulla vähän vaatimattomampi.

Alkuun ukkeli pääsi todistamaan olkkarin siivousta.Laminaatit olivat pakkasilla tosi kylmät joten olin vuorannut huoneen isoilla matoilla.Nythän tuo näyttää kevät tulevan joten matot sai luvan lähteä.
Vaihtelun vuoksi vaihdoin peräkamarin maton olkkariin ja toisinpäin.






   Mustan seinän kaipuu ei ota hellittääkseen.Tauluseinää olen vähän sillä silmällä katsellut...tuo tapetti ei hirveesti mua miellytä joten tässä voisi olla potentiaalinen paikka.


  
                                                          Ja musta seinä jatkuisi aina pönttikseen asti.




                                                                                                          Välissä olisi oviaukko.




                                                                                                  Nyt pitäs vaan taas uskaltaa.




            Peräkamari on saanut myös uuden sohvan.Ostimme huoneeseen vuodesohvan varavuoteeksi ja puusohva siirtyi yläkerran makkariin.Siinä taas teinarin kanssa pinnisteltiin voimat äärimmilleen että se sinne saatiin taipumaan...





        Sohvassa on vuodevaatelaatikko ja sängyn nukkumisleveys 120 cm. Yhdellä koenukkumisella todettu asiansa ajavaksi.Ostin lisäpehmusteeksi vielä sängyn levyisen vaahtomuovipatjan.



               Ukkeli eikun pysyy hiljaisena.Taidanpa käpertyä tuohon sohvalle peiton alle sitä tuijottamaan.Jos siinä keksisin sille jotain päälle pantavaa.Ja eipä sitä puhepuolta nyt ole niin väliksi edes tullakaan.Näin on ihan hyvä  :)




                                                                                                Leppoisaa illan jatkoa sinullekin!





sunnuntai 9. helmikuuta 2014

Nahkapalli napsahti



  Piipahdus kierrätyskeskuksessa ja minulle napsahti nahkapalli huusholliin.Palli kuin palli,onpahan edes yksi.




     Aivan loistoiskussa oleva palli,hyvä istua ja juuri oikean värinen nahka mukavasti kulahtanut.







                                               Palliostokset köyhdyttivät minua 5 euroa.Däämm.


                                   Olohuoneeseen tulvii nyt valoa.Talon korkuiseksi hujahtanut kuusiaita kaadettiin eilen metrin korkuiseksi.
                                                                                        Ennen tästä ikkunasta näkyi tuuhea kuusikko.



                                                                Kohta siitä toivottavasti paistaa aurinko.Olohuoneen kulmaikkunat avautuvat etelään.







Naapuruston talot ovat muuten hauskasti kaikki eri värisiä.Rajanaapuri on vaaleanpunainen.Tien toisella puolen keltainen,sininen ja beige.Eteenpäin mennessä löytyy vielä punainen,vihreä ja valkoinen.

                                                                Suosikkini on kuitenkin tämä oma tönö.







                               Siinä oli aamulla orava ihmeissään.Etsipä vaan kurre parempia kiipeilypuita.Nämä on nyt näin.




perjantai 10. tammikuuta 2014

Lautaseinä




 Jimi Hendrix joutui toistamiseen pimentoon kun liisteröin Vallilan New England lautatapettia olohuoneen seinään.

Kikkailin tapetin kanssa vähän; en halunnut kuvion toistuvan jatkuvasti samanlaisena joten leikkailin lautoja irti ja liimailin vähän sikin sokin.Näin lopputuloksesta tuli vielä aidomman näköinen.

Ja ainahan se pitää joku kohta mennä vähän vinksalleen,oikeasta ylänurkasta vetää vähän vinoon...Oviaukon ylöpuolelta katkaisin lautarivistön myös tarkoituksella,siinä kai se sitten lähti kieroon menemään.Tai sitten timpurilla on tullut mittavirhe.






  Samalla esittelyyn pääsee myös moderni halkolaatikkoni.Ikean Expeditistä on moneksi.Alle laitoin jemmoista löytyneen pyörällisen tason,joskus sen kierräristä löysin.




   Kierrätyskeskuksesta löysin myös joulun jälkeen aivan ihanan sohvapöydän.Voiko parempaa olla;tammiviilutettu,liki virheetön.Se oli pukki tuonu jollekin kai paremman kun tämä oli kiikutettu pois.Siitä tuli minun aarre 15 e hintaan.

Matto Sotkan alesta.





                                                                                 Peräkamarissa näkyy olevan sininen hetki.




                                                                         Reissussa rähjääntynyt tähtikin sopii seinälle oikein hyvin.

                                                                                                      Ennen kuva.


torstai 21. marraskuuta 2013

Tervetuloa olohuoneeseen ja kotispahan

  Eikö se ole jo mainitsemisen arvoinen asia kun uudessa kodissa on ensimmäiset verhot ikkunassa...?

 Tyttären kanssa teimme jälleen kerran täsmäiskun Kuopion Ikeaan.Ektorpeja lähti mukaan sohva ja nojatuoli sekä mattoa,verhotankoa,verhoja,lamppuja,keittiöhana...kaikenlaista tarpeellista.

Olohuoneesta tuli kauniin valoisa,ikkunat avautuvat länteen ja etelään.Ja tietysti valkoiset kalusteet ja verhot tuovat lisää valoisuutta.Olkkarin tehosteväriksi valikoitui tällä kertaa turkoosi siitä yksinkertaisesta syystä että satuttiin avaamaan nyt se laatikko jossa nuo tavarat olivat.Loput 15 laatikkoa ja säkkiä ovat avaamatta tai tyhjennettynä peräkamarin lattialle epämääräiseksi kasaksi.

Nokkelimmat hoksaavatkin kuvaajan oveluuden;nuo epämääräiset kasat ja rojut on rajattu kuvien ulkopuolelle.






 Olohuoneeseen pääsivät myös perintölipasto tv-tasoksi sekä kierrätyslöytölipasto kahvikupille.Ehdat retro-kalusteet sopivat minusta hyvin yhteen lattian ja valkoisen sohvan kanssa.

                                                                                                                 Ja lähtötilannehan oli tämä.







  Oikeasta reunasta pikkusen pilkottaa jatkettava pöytä josta tulee työpöytä peräkamariin.Jahka paikallinen ruotsalaissukuinen liike saa vaatekaapin toimitettua,saamme vaatteet kaappiin ja huoneen kuntoon.Kuva otettu tuon peräkamarin ovelta.



        





                                                  Sitten kipitämme talon alimpaan kerrokseen.Tervetuloa meidän spa-osastolle.







      Olisikohan tämä sitten vaikka boilerihuone.Vasemmalla hulppea lämminvesivaraaja,oikealla sähkösyöppö kuivauskaappi.Vasemmassa seinässä on jo aavistus pienestä pintaremontista;lasikuitutapetti pitää poistaa maanvastaisesta seinästä.Alareunasta jo vähän revittiin,hyvin irtosi.

                                                             Sitten käännytään oikealle pukuhuone/kodinhoitohuoneeseen.




  Ja hulppeassa suihkussa minua ilahduttavat persikanväriset,joutsenkoristeiset laatat :) Mutta on ne niin siistit että enköhän mä voi elää niiden kanssa.




                                 Saunassa on hyvät löylyt;korvausilman saannista on huolehdittu erityisen hyvin.



   Kellaritiloissa on lattialämmitys joka on kyllä erityisen mukava.Tykkään tosi paljon näistä tiloista,ilma vaihtuu hyvin ja vaikka ollaan maan alla, ei tiloissa ole ollenkaan tunkkaista tai synkkää.
Sisustushommelit on pikkusen vielä vaiheessa.Nyt on vain pesty paikkoja ja kannettu pyyhkeet ja pesuaineet paikalle.Ajan kanssa sitten mietitään kaikkia juttuja.





                                                Sitten vielä pieni löytö.Pihan perällä leikkimökin seinällä oli tämmöinen.





                                                         Siihen kun uudet hyllyt vaihdetaan ja hiven tuunataan muutenkin niin eiköhän siitä hyvä String vielä tule :)


                                                     Koti alkaa pikkuhiljaa tuntua kodilta.Mitenkään helppoa tämä ei minulle ole ollut.Mutta tästä se lähtee.




torstai 19. syyskuuta 2013

Osaa se Ikeakin



Männä viikolla pyörähdettiin tyttären kanssa Kuopion Ikeassa.Ostokset olivat tällä kertaa maltilliset verrattuna esim. edelliseen pakettiautolla heitettyyn keikkaan.

Ostoslistalla olivat mm. tuolit tyttären projektipöydän ääreen.Ne löydettiinkin mutta heti seuraavana päivänä löysin kierräristä vielä paremmat.No tuoleja onneksi aina tarvitaan niin eiköhän niille Ikeankin tuoleille joku peppu löydy.

Itselleni ostin Ikean pallovalot.Nämähän löytyy varmaan ziljoonasta kodista.Omia DIY valoja on jo tullut esiteltyä edestä ja takaa mutta kyllä nämäkin on kivat.Jotenkin tuo hehkulamppumaisuus miellyttää minun silmää ja kukkaroa myös,hinta oli vaivaiset 15 e.Valoja voi käyttää inom ja utom.




  Valot ovat myös valkoiset.Eikä kellertävät.Siitä tuli vielä lisäplussa.Mukavasti passaavat yhteen tuon kirpparilta löydetyn pallovalaisimen kanssa.




   Olohuone kaipaisi vähän väriä.Tai jotain, en ihan tiedä itsekään että mitä.Jotenkin siitä puuttuu jotain..tuosta makkarista tuli viime muutosten jälkeen tosi kiva ja sitä samaa henkeä haluaisin olkkariinkin.Olisiko se sitten se musta.. vai mikä...Täytyy miettiä.Pinnoille tuskin teen enää mitään mutta yksityiskohdilla vois jotain muutosta yrittää.




              Mä niin tykkään tästä makuuhuoneen näkymästä että kurkataan vielä vähän oviaukosta :)

                                              Muutama uusin kirppislöytö haluaa myös kuviin.



     Kuvan laidoille asettuvat uusimmat tulokkaat eli kuparinen ja turkoosi tuikkukippo.Juuttinaru kipon ympärillä oiva idea koristella muuten tylsiä kippoja.




   Kippoa ja kappoa alkaa sängyn laidalla olla ihan kiitettävästi.Mutta nou hätä,kahdeksan kassillista tavaraa odottaa vientiä kierräriin.


Löysin myös Tammisaaren kirjastosta aikoinaan poistetun kirjan 0,50 eurolla.Kirjasta tulisi hieno tapetti, mustavalkoiset kuvat Lapin luonnosta ovat upeita.Jos nyt raskin leikellä kirjan.




                        Ja kuinka ollakkaan,mun täydellinen matkalaukku sai kaverin ja pilkkahinnalla 3,80 e.