maanantai 22. huhtikuuta 2013

Normimaanantai

Hiphei, ensimmäinen työpäivä takana sitten vajaaseen viiteen viikkoon. Hommat sujui entiseen malliin ja työpäivän päätteeksi kuuluu käydä kierrätyksessä.Ensin piipahdin kyllä kirpparilla mutta jostain syystä ei huvittanu siellä pyöriä, oli jotenkin liian paljon väkeä paikalla.Äkikseltään ihmisten seassa, ahdistuu vähemmästäkin.

Kierrätyksessä oli sen sijaan rauhallisempaa ja löytöjä tuli tehtyä. Jalan lepuuttamisen ajan ehdin hyvin niistä postata :)



                    Marrakech- tyylinen jalallinen savivati lähti kahdella eurolla mukaan.






Punaista Raschin tapettia rulla 2 e.Yhden seinän tällä tapetoi.Tai olisi aika tehokas vaikutus poikkiraitana valkoisessa seinässä.Seinästä ei ole tietoa.




Jokin kori kuudella lasiastialla.Olisikohan yrttejä varten??? Ehdotuksia mihin muuhun vois käyttää vai menikö 2 e ihan hukkaan...



       Tunika ja vekkihame, molemmat kaipaavat kuivuttuaan vielä silityksen joka ei ole minun mielipuuhiani..




Tytär ilahdutti lisäksi äitiään tuomalla omalta työmaaltaan omppulaatikon. Sisäinen tuunaajani näkee siinä mahdollisuuden :)

Entisiä tuunauksia on tämä Kukkia ja mehiläisiä- tauluni makkarissa.Sopivaa paikkaa ei ole oikein löytynyt niin taulu joutuu nököttämään tuossa lattialla.






    Miekkonen oli käynyt ruokakaupassa ja ostoskassista löytyi tämä.




                                           - Ostit ananaksen???
                                           - Joo.
                                           - Miks???
                                           - No ihan huvikseni.
                                           - Just.

     Puuronko minä siitä keitän vai mitä sille tehdään.Ei ole tullut etelän hetelmiä tässä muodossa hirveesti ostettua.Eikö se ole jotenkin pahaa ja kirpeetä ja miten tuo kuori otetaan pois???

Tuijotan sitä tämän illan, onhan tuo ihan nätti noinkin :)

Iltalukemiseksi sain kolleegalta lehtiä auf deutsch.Kiitos vain sinne ruudun toiselle puolelle :)



Huomenna jatketaan arvatenkin normitiistailla.Mukavaa viikkoa kaikille!!





42 kommenttia:

  1. Hih!

    Tässä sulle ananaksen leikkausohjeet:

    Ei muuta kun ananas kyljelleen pöydälle ja kunnollinen iso veitsi avuksi (ite oon todennu parhaaksi sahalaitaisen leipäveitsen). Ota kiinni vaikka siitä "yläpäästä" eli niistä vihreistä ja toisella kädellä sitten leikkaat "alapäästä" siivun pois - ihan sillein kunnolla, että paksu kuori lähtee ja hedelmäliha on näkyvissä. Sitten leikkaat samalla lailla kunnon silpasulla ne vihreetkin pois. Ja sitten laitat ananaksen pystyyn, otat tulevan otteen ja alat leikata kuorta pois. Sitä pitää leikata ihan kunnolla, myötäilet sitä muotoa samalla. Pieniä kuoren palasia mulla aina siihen jää, ne saa sit kyllä pois helposti.

    Kun sulla on kuorittu ananas, leikkaat sen pituussuuntaan halki, ja sitten vielä ne puolikkaat myös pituussuuntaan halki. Näin sulla on neljä pitkähköä siipaletta, joista voitkin sitten leikata halutessasi sen puumaisen keskustan helposti pois. Sitten vaan - lopultakin - siivut palasiksi ja syömään! Mä en kyllä aina leikkaa sitä keskustaa pois, se saattaa olla ihan suht pehmoistakin ja syötäväksi kelpaavaa.

    Maistuiko? ;)

    VastaaPoista
  2. Niin joo, kannattaa myös leikellä sit vasta kypsää ananasta. Eli kun se on vähän sellanen pehmeä - ei missään nimessä niin että sormet menee läpi, mutta ei kuitenkaan enää vihreä ja kivikova. =)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei kiitti tosi paljon!
      Tämähän oli täysin tyhjentävä vastaus kysymykseen!Tuo meidän ananas on vielä aika vihreä eli annetaan kypsyä :)

      Poista
  3. Mahtavia löytöjä, taas.
    Tuohon kuuden lasinkori-juttuun laittaisin, kiviä, simpukoita, hiekkaa, käpyjä, tuikkuja?
    Ananas on hyvää!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitti vinkeistä,nuo ehdotukset kuulostaa tosi hyvälle!
      Saas nähdä, kutittaako ananas mun makuhermoja :)

      Poista
  4. Onpa sinulla ollut touhukas päivä! Hienoja löytöjäkin olet tehnyt. Voisinhan noihin korin lasiastioihin laittaa vaikka leikkokukat tai pienet ruukkukukat. Tai säilyttää jotain muutakin pientä. Tai sitten tuikut...Mitähän vielä keksisi? Mutta ainakaan ei kyllä tuohon hintaan ollut hukkaostos!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Paljon sitä ehtii kun aikaisin lähtee liikkeelle; olin työmaalla 6.30.

      Pienet ruukkukukat vois olla kivat, kesällä on myynnissä niitä pieniä auringonkukkia.Ne on kauniita!Sitten kaveriksi vaikka lobeliaa:)Kiitti vinkistä!

      Poista
  5. ihana vati !!! ja vaan kaks euroo!
    mieki sillon tällön ostan ananaksen ja nautin sen turkkilaisen jugurtin kans ! hyvää !

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jätin ensin vadin hyllyyn mutta palasin hakemaan sen talteen :)

      Eikös ananas poista nestettä? Minussa ei ole kyllä paljon mitä lähteä, sen verran kuiva tapaus :)

      Poista
  6. Tuo vati olis lähtenyt myös mun matkaani!

    Mitäs tekis naftilla rullalla ruusutapettia...??

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tulla nyt vastailemaan toisen ihmisen blogiin... Aika törkeetä, mut pakko. Suonette anteeksi ;)
      Pepi, tee siitä säilytyslaatikoita Lillaan. http://www.ennenvanha.fi/siistia-sailytysta-tapettilaatikoilla
      Ei mulla muuta. Kiitos ja anteeksi :)

      Poista
    2. Tämä ohje tuli kyllä tarpeeseen, kerran yritin tapetoida laatikkoa ja se meni kyllä ihan vituralleen :)Että ei mitään anteeksi pyyntelyjä =D

      Voit Pepi myös tapetoida sillä lipaston laatikoiden etusarjat tai vaatekaapin ovet kuten tein meijjän teinin huoneessa http://uuttavanhaalainattua.blogspot.fi/2013/01/diy-haaste.html

      Poista
    3. No miehän käyn tutkimassa asiat, taoetit on kotona jemmassa jaomat ideat ihan finaalissa :D

      Kiitos, kamut!!
      ( ei mullamuuten ole lipastoja laatikoineen...ei ainuttakaan!)

      Poista
  7. Hienoja löytöjä! Laittaisin varmaan tuohon lasilokerikkoon tuikkuja palamaan.

    Ananashan on tosi herkkua, ei muuta kun leikkelemään kuorta irti : ) Mutta meneehän se kyllä koristeenakin...

    Mukavaa viikkoa,
    terkuin Kookos

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heippa Kookos!
      Tuikut on varmaan tuossa kauniit,kiitos myös sinulle vinkistä!

      Taidan olla ainut tässä maailmassa joka ei ole syönyt tuoretta ananasta :)

      Mukavaa viikkoa sinnekin!

      Poista
  8. Vati on tosi hieno, ja kyllä mullakin olisi lähtenyt matkaan se kori missä 6 lasipurkkia - ja miksei juuri yrttien alustaksi :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Katja!
      Vati on hieno ja erikoinen, lisäksi vielä aika iso.Väritkin sattuivat olemaan mulle mieluiset :)
      Luulenpa että lasikori on alunperin ollut yrttejä varten mutta hyviä ehdotuksia muuhunkin käyttöön tuntuu löytyvän.

      Poista
  9. Hih, voithan sä istuttaa sen ananaksen maahan ja katsoa mitä sieltä syntyy ;D
    Ja tuo kuuden kipon kori on mahtava yrttiastia!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hah, siinä olisi anopilla ihmettelemistä kun mulla kukkapenkissä töröttäs ananas =D
      Tiedä vaikka miten suuri puu olisi syksyllä...

      Poista
  10. Kivoja löytöjä! Jään kytikselle mitä teet omppulootasta, mullakin niitä autotallissa muutama jemmassa. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Harmillisen hennot on nuo pohjalaudat mutta voishan ne vaihtaa vähän jämäkämpään...pitää pähkäillä :)

      Poista
  11. Ja sitten se kommenttini... ;)
    VOI RÄHMÄ, MIKÄ VATI! Toihan on kuuminta hottia ja vaan 2 euroo. No huh. Hyvä tuuri. Muutkin löydöt olivat oikein hyviä. Kannatti käydä :)
    Totta se on niin - silittäminen on syvältä! En silitä ikinä muuta kuin verhot ja jos on aivan pakko niin ehkä joskus jonkun juhlakoltun.
    Tuore ananas on parhaimmillaan ihanan makeaa herkkua. Kannattaa varmuuden vuoksi ihailla sitä muutama päivä lautasella, jotta kypsyy ja sitten ennen syöntiä pitää jääkaapissa, jotta saa kylmää ananasta. Eikä se kuoriminen mitään rakettitiedettä ole - vuoleskelee vaan niin kauan, jotta kuoret sun muut epäilyttävät kohdat on veke ja sitten nauttii siitä keltaisesta hedelmälihasta. Slurps ;D))

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Moikka!
      No nyt kun sanot niin taisinpa jostain lehdestä vasta lukea että tuo marrakech on "in".
      Jes, mun pullavati on ihan hottis :)

      Silittäminen on niin ärsyttävää etten tee sitä juuri koskaan.Paidat laitan kuivumaan henkariin hurjan räpsyttelyn jälkeen tai jopa suihkutuspullolla yritän oikoa ruttuja vaatteista :) Mä vissiin en vaan osaa :)

      Ja kiitti vinkistä, kylmä hedelmä maistuu paljon paremmalle kuin tissilämmin :)

      Poista
  12. Kaikkea kivaa oot taas löytänyt.
    Jos lasikulhot tarpeeksi syvät, niin laittaisin siihen esim. Aterimia, maustekastikkeita tms. Jolloin ne olisivat helposti vaikka grillin äärelle kannettavissa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä nuo kipot aika syviä on joten käyvät hyvin aterimille.Siihen vaan noutopöytään ja jokainen keräilee tarvitsevansa :)Kiitti vinkistä!

      Poista
  13. Ooh tuo vati on tosi ihana! <3
    Tuore ananas on niin hyvää!Tuota me usein kesällä grillaillaankin,toimii niinkin!:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitti Niina!
      Niin tosiaan, voihan sitä grillatakin.Mullahan on tässä jo monta reseptiä!
      Kiitti vinkistä!

      Poista
  14. Vati ja tunika mulle kans kiitos :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En tiedä tuleeko mulla tuota tunikaa käytettyä, pikkasen tulee sitä äitiysmekko- fiilis :) ja niitä aikoja en kaipaile...

      Poista
    2. Voithan säikytellä sillä ihmisiä. Uus iltatähti tulossa :)

      Poista
    3. Vanhukset saisi slaagin,anopilla ei riitäs huumorintaju :)

      Poista
    4. Joko laitetaan tulemaan sinne päin ?? ;D

      Poista
  15. Ihania löytöjä, taas! Vati on minun lemppari, ehdottomasti :)

    VastaaPoista
  16. Tuore ananas on maailman parasta herkkua (ei yhtään niinku purkkiversio!) että eiku ääntä kohti vaan ;). Kaunis vati!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No niinpäs tuntuu melkein jokaisen mielestä ananas olevan hyvää.En hirveesti säilykeananaksesta välitä. Mutta tämä me popsitaan vaikka mikä olis :)

      Kiitos kommentistasi Jenni!

      Poista
  17. Oi kuulostaapa herkulta tuo smoothie!
    Banaani onkin meidän perheen suosiossa ja kookosmaitoakin on joskus tullut käytettyä.
    Kiitos paljon ohjeesta!

    VastaaPoista
  18. Oi miten ihania löytöjä! Miten joku on voinut luopua noin makeasta vadistakin lähes ilmaiseksi? En ymmärrä :)

    Ananakselle minäkään en osaisi tehdä mitään :D Koristeeksi jäisi kunnes rupsahtaisi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin, jokuhan on luopunut vadista ihan ilmaiseksi kun on vienyt sen kierrätykseen.Joku ei ole sitä tarvinnut tai sitten meni kattilat jakoon ja tämä jouti kierrätyksen :)

      Ananasta täällä kypsytellään, jospa kohta pääästän maistelemaan :)

      Poista
    2. Aivan, olinpas minä ketterä :D Ei voi muuta kuin onnitella itseään. Vetoan siihen, etten ole koskaan käynyt kierrätyskeskuksessa :D (huono vetoomus, mutta silti). Pitäisi kyllä joskus ottaa oikein asiaksi ja matkata jonnekin isompaan sellaiseen :)

      Poista
    3. Tuu tänne Kajaaniin :)No ei meillä niin iso kierrätys ole että kovin kaukaa kannattaa lähteä mutta ihan hyviä löytöjä sieltä tekee.
      Nehän ottaa ilmaiseksi vastaan myyntikelpoiset vaatteet,tavarat ja huonekalut.Jos vie huonoa tavaraa, joutuu maksamaan kierrätysmaksun.Ongelmajätteet saa viedä ilmaiseksi.

      Poista

Kiitos kommentista, jokaiseen vastataan :)